Korvakoruja, korvakoruja, korvakoruja

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Virkkausharrastus on vienyt niin paljon aikaa ja innostusta, että korujen tekeminen on jäänyt melkein kokonaan. Nyt sain kuitenkin inspiraation virkkaamistani korvakoruista, ja tuloksena on kahdet peruskorvakorut, yhdet metallilangasta virkatut korvakorut ja yksi vanha uudelleenmuokattu kaulaketju.

En oikeasti enää tiedä, että mihin joudun näiden kaikkien korvakorujen kanssa. Ihan niin kuin ei riitä, että teen niitä itse, vaan sitten ostelen niitä vielä kaupoista ja kirpputoreiltakin. Puolustukseni voin kuitenkin sanoa, että pidän korvakoruja päivittäin ja asusta riippuen vaihdankin niitä useamman kerran päivässä. Ennen (varsinkin "goottivaiheessani":) pidin paljon näyttäviä kaulakoruja, mutta nykyään laitan mielummin näyttävät korvakorut enkä kaulakorua ollenkaan. Suurin ongelmani on se, että jos en varta vasten tee jotain asenteella "tämä tulee lahjaksi", ehdin ihastua siihen itse enkä sitten en maltakaan luopua siitä. Entisessä elämässäni olen varmasti ollut harakka, kaiken kiiltävän ja kivan ja kauniin hamstraaminen on niin verissäni:)

Toisaalta mikä olisi sen ihanampaa, kuin jättää tuleville lapsilleni ja lapsenlapsilleni joukoittain pieniä rihkakätköjä, joiden aarteet kuiskuttelisivat ja kertoisivat tarinoita minusta ja elämästäni. Melkein jokaisella korullani on nimittäin oma tarinansa: mistä löysin tai ostin sen, mistä unelmoin sitä pitäessäni, missä kaikissa paikoissa ja tilanteissa se on ollut mukanani. Omasta lapsuudestani ovat jääneet elävästi mieleen mummun vintin aarrekätköt ja kummitätini rihkamakokoelmat, joiden tutkiskelusta en saanut tarpeekseni. Halusin aina tietää, mistä joku koru oli saatu ja kuka sen oli omistanut.

Lapsuusmuistelot kuitenkin sikseen, tässä niitä tämänkertaisia valmiita tekeleitä.



Näistä vihreistä ja keltaisista korvakoruista olen onnellinen etenkin siksi, että Hollannista vaihtoaikoinani hankkimat lasihelmet löysivät niissä arvoisensa paikan. En ole malttanut käyttää niitä aiemmin, niin suurella hartaudella valikoin ne yhdestä Groningenin ihanasta helmikaupasta. Korvakoruissa on käytetty 0,8 mm hopeoitua metallilankaa, koukut on ostettu valmiina.

Kokeilin myös ohuesta metallilangasta virkattuja korvakoruja, joihin ihastuin Ravelryssa. Malli on Leigh Manson-Brownin Granny Square Earrings. Omat korvakoruni on tehty Tiimarin ohuesta metallilangasta, helminä on vihreät lasiset pisarahelmet (ostettu edesmenneestä NiruNarusta). Malli on periaatteessa helppo, mutta sen toteutus oli yllättävän tuskallista. Sormenpäät oli verillä, virkkuukoukku taipui outoihin suuntiin ja neliöistä ei meinannut millään tulla samankokoisia... Lopputulos on kuitenkin ihan kaunis, ainut mikä häiritsee on tuo metallinväri. Olisin halunnut hopeanväriset, mutta varastoista ei löytynyt tarpeeksi ohutta hopeoitua metallilankaa.





Kokeilin viime kesänä perinteisen viikinkiketjun tekemistä renkaista, ja lopputulos olikin enemmän kuin onnistunut. Suuruudenhimoissani halusin kuitenkin jotain näyttävää, joten laitoin ketjuun killumaan ison helmen. Liiallisen "hienoutensa" takia ketju on jäänyt kuitenkin kokonaan käyttämättä, joten päätin hieman muokata sitä.



Muokattu lopputulos on simppeli metalliketju, joka on tehty 0,8 mm hopeoidusta metallilangasta kierretyistä renkaista. Renkaiden yhdistäminen oli haastavaa, mutta hauskaa. Tätä ketjua tulee varmaan käytettyäkin enemmän kuin aiempaa helmiversiota!



Ei kommentteja :

Proudly designed by | mlekoshi Playground |