Aaltoja

tiistai 2. elokuuta 2011

Viimeinen lomaviikko käynnissä. Aion olla ahkera ja saada pari lipastoa maalattua (ja ehkä keittiön tuolit myös). Parvekkeella odottaa jo yksi lipasto, josta tänään rapsuttelin entisen Miranol -kerroksen pois maalinpoistoaineen avulla. Hyi, mitä myrkkyä muuten kyseinen aine on.

Vielä pitäisi osata päättää, että tuleeko makuuhuoneen lipastosta keltainen vai turkoosi.


Keltainen kyllä jatkaa kesän hittivärinäni, neuloin itselleni huivin kyseisessä värissä syksyä varten. Tuubihuivi syntyi Dexter -maratonien tuloksena, ja sen saa sopivasti kolme kertaa kaulan ympäri.
Malli: Winter Flame (Ravelry, ilmainen)
Lanka: Colinette Jitterbug
Kulutus: 1 vyyhti
Puikot: 3,5 mm



Aika tylsää neulottavaa oli, mutta kuvio jäi muistiin helposti. Aina sekään ei ole  ihan itsestään selvää:). Tajusin muuten tänään, että neulominen on oikeastaan ainutta kunnon aivojumppaa, jota harrastan vapaa-ajallani. Sudokuihin ja ristikoihin olen liian laiska, mutta kai ne aivot pysyy virkeinä näinkin.

4 kommenttia :

Katja kirjoitti...

Kaunis huivi jälleen ja niitähän ei voi koskaan olla liikaa, eihän?! :)

Serayna kirjoitti...

Kiitos! Jossain vaiheessa jouduin todeta, että kyllä niitä voi olla liikaa:D Siitä syystä suurin osa menee nykyään lahjaksi, itselle jää vain ne, jotka koen omikseni ja joille oikeasti tiedän olevan tarvetta. Huiveja on vaan niin kiva neuloa, kaikissa väreissä ja malleissa:)

SatuK kirjoitti...

Kiva huivi! Ihanan keltaista muutenkin. Mä yritän parhaillani löytää oikeanlaista keltaisen sävyä eteisen seiniin, mutta kaikki ovat liian valjuja. Mulla on onneksi juuri sopivan väristä lankaa, joten taidan mennä yhden kerän kanssa maalikauppaan ja pyytää sekoittamaan juuri sen sävyistä maalia.

essi kirjoitti...

Ihana keltainen, sopii varmasti syksyn sävyihin.
Minullakaan ei muuten riitä pinna ristikoihin, numerolootista puhumattakaan. Mutta mitenköhän se pinna riittää aina neulomiseen, purkutuomioista huolimatta? :)

Proudly designed by | mlekoshi Playground |