Väreissä

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Viimeisen lomaviikon lipasto -projekti on saanut päätöksensä, vaikka siihen menikin vähän enemmän aikaa kuin se viikko. Sain päätettyä värinkin, eikä ketään varmaan yllätä, että päädyin keltaiseen. Tosin M:llä oli myös asian kanssa tekemista, sillä väripähkäily sai äkkiä loppunsa, kun sain kyselyihini tiukan "ei missään nimessä ainakaan turkoosia" vastauksen. 
Lipasto -projekti ei sujunut aivan tanssin lailla. Pikkulipastosta lähti kyllä maalit kuin unelma, eikä se kaivannut kuin pari kerrosta valkoista maalia. Se sijaan tämä isompi sai raivonkyyneleet silmiin ja suunnittelin useamman kuin kerran heittäväni koko rotiskon parvekkeelta alas. Maalit eivät meinanneet lähteä millään, vaikka läträsin litrakaupalla maalinpoistoainetta vanhaan maalipintaa. Laskekaa siihen sitten vielä pesu, hionta, kittaus, hionta, pesu, pohjamaalaus ja 3 pintamaalauskerta. Olisi vaatinut vielä neljännenkin kerroksen maalia, kuultaa edelleen vähän läpi, mutta en jaksanut enää välittää. Kelpaa näinkin.

Keltaiseen sävyyn olen hyvin tyytyväinen, siitä tuli juuri sellainen kuin halusinkin. En löytänyt maalikartoista etsimääni, sillä kaikki sävyt olivat joko liian keltaisia, liian oransseja tai liian hailuja, joten otin maalikauppaan mukaan Muuton keltaisen keksipurkin ja pyysin heitä sekoittamaan värin sen perusteella. Aika lähelle osui sävy.

Kuvissa näkyvän kangastaulun rakentelimme M:n kanssa yhdessä. Kehys tehtiin Puukeskuksesta haetusta vaneerilevystä ja puurimoista. Rimat kiinnitettiin toisiinsa kulmarauhoilla ja niistä muodostuneeseen kehykseen liimalla ja naulattiin kiinni varsinainen levyosa. Aluskangas (ettei kuulla levy läpi) ja päällyskangas niitattiin levyyn kiinni niittipyssyllä. Tarkempia ohjeita löytyy täältä

Taulusta oli aluksi tarkoitus tulla sängynpääty, mutta sitten menin ja rakastuin tulisesti Marimekon Unessa -kankaaseen, joka ei oikein toimi vaakatasossa. Onneksi taulussa on se hyvä puoli, että siihen voi helposti ommella toisesta kankaasta uuden päällisen. 
Ja jos joku ihmettelee, että missä vaiheessa olen ehtinyt virkkailla tällaisen maagisen upean ja kauniin sängynpeiton, niin tunnustan etten se ollut minä:) Peitto osui käsiin kirpputorilla, eikä 35 euron hinta saanut epäröimään yhtään, kun ajattelee, mikä työ- ja lankamäärä tähän on uponnut. Parhaita kirpputorilöytöjä aikoihin <3

11 kommenttia :

SatuK kirjoitti...

Voi itku, mä en voi enää tulla tänne. Aivan liian ihania värejä ja kuvia! Keltainen lipasto on upea. Meidän Ikean valkoiset Malmit tuntuu nyt aivan liian tylsiltä. Oikeansävyistä keltaista on muuten hankala löytää, mustakin eteisen seinien väriä etsiessä kaikki olivat liian haljuja tai oranssihtavia.

Miten kukaan on malttanut viedä noin kauniin peiton kirpparille?!

Serayna kirjoitti...

Hih, paras mahdollinen kohteliaisuus:) Mäkin ihmettelin tuota peittoa ja sitä, että miten joku oli malttanut luopua siitä. Itse asiassa niitä oli kaksi samanlaista siellä kirpparilla, toisessa oli vain harmaa pohja, joten tuplasti ihmeteltävää..

Emma kirjoitti...

Hippasen söpö yöpöytä! Mulla on asunnossa kans malmia ikeasta, enkä viitti luopua niistä vaan sen takia, että tekis mieli persoonallisempia. Tai sitte alan vaan kattella kivampia kirppareilta ja myyn omani pois ku sopivat löytyy :) Kaikkea ei kuitenkaa saa mahdutettua kerralla tähän yksiöön.

Sulla on muuten huippukiva blogi. Tykkään! Ja tykkään tosta peitostaki. Oon tehny kerran (miljoonasti pienemmän) isoäidin neliö -peiton joululahjaksi. Aikaa meni tosi paljon.

Serayna kirjoitti...

Kiitos Emma! Ne malmit on kyllä kivan yksinkertaiset, ja voihan nekin halutessaan maalata:) Tosin valkoinen on aina valkoinen, katsotaan vaan koska mä kyllästyn keltaiseen ja löydän uuden sisustuslempivärin.

ArualMaria kirjoitti...

Hurja homma tuossa lipastossa! Mahtavan kirkas keltainen, ja tuo arkku siinä vieressä on ihana myös. Aika mahtava sisustustaulu teillä, tuollaisen voisi tehdä kyllä itsekin, jos olisi tilaa... :)

Tytti kirjoitti...

Oijoi mitä upeuksia täällä onkaan. Lipasto on ihanan pirtsakka! Tykkään kovasti myös marimekko-taulusta. Myös tilkkupeitto kelpaisi :)

enkulin käsityöt kirjoitti...

AAAH mikä ihana keltainen lipasto ja räiskyvät värit tuossa mahtavassa peitossa.

Jepa kirjoitti...

Sulla on uskomattoman kaunis makkari :) Ihanan raikkaat värit ja vielä ku löyty värikäs peitto, niin on kyllä täydellistä! Tykkään :)

JenniH kirjoitti...

Oih, miten täällä onkaan taas näin paljon kaikkea kaunista! Sinulla on kyllä silmää sisustuksessa! Itseäkin miellyttäisi välillä repäistä ja laittaa tällaisella tyylillä, muttei mies siihen suostuisi. Tulee kuulemma levoton olo. :D

Tuo peitto on kyllä aikamoinen löytö! Itsellä on nyt ruudut valmiina, 70 kpl. Kuka ne pingottaisi ja virkkaisi yhteen? :P

Serayna kirjoitti...

Kiitokset kommenteista!

JenniH: Muistelisin ihan että teilläkin oli sisutuksessa paljon ihania värejä, ilmeisesti ei mies ole sentään ihan valkoinen/beige linjalla:) Kyllä meilläkin joskus kakistellaan mun värivalinnoille, mutta yleensä aiheesta. Mä haluaisin aina kaikista tavaroista sen värikkäimmän/keltaisimman vaihtoehdon, vaikka se ei sopisikaan yhteen minkään muun kanssa...

Katja kirjoitti...

Haehan syyspäivien piristykseksi blogistani tunnustus :)

Proudly designed by | mlekoshi Playground |