Retroja ne on

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kodinhengetär-minäni näyttäytyi tänä viikonloppuna. Ja kun se tapahtuu niin siitä otetaan kaikki irti. Olotilaa ei yleensä kestä kauaa. Pölyt tuli pyyhittyä (näin joitain paikkoja sitten vuoden 2011), vaatteet pyykättyä ja silitettyä, sänkyvaatteet vaihdettua, bataattirieskoja ja chililohta kokattua ja jopa salilla käytyä. Suurin saavutus oli omin pikku kätösin ommellut tyynynpäälliset, ihme tällaiselle lievälle ompelukämmille. Niissä on VETOKETJUT huom.! Katkesi vain yksi neula koneesta ja aluslanka takutti vain kolme kertaa. 

Aika retroja ne on. Siis ihania! Punakukkainen kangas on pöytäliina kesäkirppikseltä ja vihreä on mummun vanhaa ikkunaverhoa. Syyhyttäisi tehdä lisää näitä.

Yö "hotellilakanoissa" maistui, tosin kotisänkyn valkoisissa lakanoissa ei ikinä täysin tavoita sitä harmonista aah-hotellisänky-olotilaa, joka matkoilla tulee. Niin harmillista, suruttaa kovasti. Hotellisängyissä lakanat on aina suorat, mutta meidän talossa ei mankeli toimi, joten siitä pitää tinkiä. Voisin myös vaikka vannoa, että hotellilakanoissa ei koskaan näy jokainen hius ja pölyhiukkanen toisin kuin valkoisissa kotilakanoissa. Hotelli-ihmisten taikatemppuja?

Viimeisessä kuvassa on pikajämälankaprojekti, hiusnauha. Rannekkeiden tapaan Bremontin Carmenia tämäkin.


Tämä on muuten kolmas postaus kuukauden aikana. Taitaa olla ennätys...

4 kommenttia :

Elli kirjoitti...

Blogissani on sinulle tunnustus ja anteeksi kun en osannut kirjoittaa nimeä oikein. En saa tuota väkästä oikeinpäin tuonne i:n päälle :D

Satu kirjoitti...

Kauniit tyynyt. Etenkin tuo vihreä sopisi meillekin erinomaisesti.

Ruttuisiin lakanoihin suuntaan minäkin. Väsymys tosin on niin kova, että nukahdan sänkyyn kuin sänkyyn, kunhan vaan saan pääni alas.

JenniH kirjoitti...

Kivat tyynyt! Itselläkin olisi edessä tuo vetoketjujen ompeleminen tyynynpäällisiin. Olen siirtänyt ja siirtänyt, kun jännittää! Mutta näköjään niiden toteuttaminen on siis mahdollista. :D Kiva, kun bloggaat ahkerammin! Täältä saa aina värivitamiinia. <3

Serayna kirjoitti...

Elli: Oi kiitos!
Satu: Pitäisi vissiin kokeilla niitä pellavalakanoita, niissähän ei haittaa vaikka olisi kuinka rutussa
JenniH: Värivitamiinia jeh :D Sehän sopisi vaikka blogin nimeksi

Proudly designed by | mlekoshi Playground |