Lamppu ja Aladin

torstai 28. helmikuuta 2013

Oi että, nykypäivänä todelliset kirpputorilöydöt on aika harvassa, mutta joskus tärppää. Tamara Aladinin Carmen-kääntömaljakko ja kolme kynttilänjalkaa lähtivät yhteishintaan 5 €. Ja vielä suosikkivärissäni! Seuraksi nappasin myös söpön lampun.


Maljakossa lillui iänkaikkisen mädäntyneet kukanjämät, joten olin alun perin aika skeptinen sen suhteen. Kynttilänjalkoja jätin kaksi ostamatta, koska ajattelin kerrankin olla hamstraamatta. Turhaan rajoitin, onhan viisi nyt aina parempi kuin kolme ja sanoo sen järkikin. Harmittaa. Heh:)


Oli matto oli verhot

perjantai 8. helmikuuta 2013

Tympee ja nihkee, sitä oli edellisviikko ja vähän tämäkin. Joku kevätuuvahdus/valoallergia varmaan, muutti ihmisen harmaaksi sohvamöykyksi.

Uskon vakaasti väriterapian voimaan, joten matto vaihtui ja uudet verhot ompelin olohuoneeseen. Kangas tarttui mukaan Anttilasta jo jokin aika sitten, väritykselle en heti lämmennyt mutta hinta ratkaisi (huomasin että muutkin olivat saman kankaan bonganneet:)). Ikkunassa näyttää niin paljon paremmalta kuin pakalla, nostattaa valoisia kevätfiiliksiä ihan tosissaan tällaiset pienet asiat kuin matto ja verhot!


Pieniä projekteja olen saanut valmiiksi. Veljen kihlatulle virkkasin Dropsin tossut. Sisko sai viimein joululahjapiponsa, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Pipon malli on vanha tuttu Molly (modattuna, tein kuviota vain 13 toistoa) ja lankana tällä kertaa mahtavan vihreä Cascade 220.

Toisessa kuvassa näkyy muuten maagisen hieno myöhästynyt joululahjamme, eli valokuvakirja viime vuoden Venetsian matkalta. Kannattaa lähteä matkalle ammattivalokuvaajan kanssa, kiitos Tage!:)
Proudly designed by | mlekoshi Playground |