Hitit ja hudit

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Kävin villavaatteita eilen läpi ja pari kertaa kävi mielessä, että kaikkea sitä onkin tullut neulottua. Mitä näille kaikille pitämättömille tapauksille oikein pitäisi tehdä? Onneksi löytyy niitäkin, jotka ovat olleet kovassa käytössä.

Kokosin yhteen ne minun lyhyen neulonta- ja virkkausurani top 3 hitit, hudit ja mieleen jääneimmät suosikit. Suurin osa huiveista on mennyt lahjaksi, mistä syystä niitä ei montaa listoilta löydy.




  1. Musta Ashby: Toimistohuivini, joka on kulkenut mukana myös monet pikkujoulut ja muut juhlat. Tyylikäs, muhkea, lämmin. Ainut valituksen sana tulee Cascade 220 langasta, joka osoittautui niin löyhäkierteiseksi, että nyppyjä alkoi ilmestyä aivan liian aikaisin.

  2. Veranda Tam: Tämä on ollut syksyn ja kevään käytetyin myssyni. Väri, lanka, malli - kaikki natsaa. Kaikista neulomistani asioista pipoja tulee muutenkin pidettyä kaikkein eniten, muut ahkerasti käytetyt suosikkini ovat harmaa palmikkopipo ja Rose Red baskeri.

  3. Vihreät kantapäättömät kierresukat: Kuka olisi arvannut, että ensimmäiset neulomani sukat sitten yläasteen olisivat myös ne käytetyimmät. Sitä ne kuitenkin ovat. Mukavan ohuet, sopivan lyhyet eivätkä osoita kulumisen merkkejä, koska kantapään paikka aina vaihtuu.  



  1. Keltainen tuubihuivi aka Winter Flame: Mulla oli niin suuret odotukset tästä. MUTTA: vetää makkaralle, tuubi jotenkin joka asentoon liian lyhyt tai liian pitkä. Käytetty ehkä kaksi kertaa. 

  2. Vihreä nyppyhuivi: Paksu ja niiiin epäkäytännöllinen

  3. Drops kauluri: Malli kiva, lanka eli Rose Mohair BIG mistake. Hiostava, kutittava, karvaava. Tämän jälkeen en ole tainnut ostaa yhtäkään kerää tekokuitulankaa, muutuin lankasnobiksi.




  1. Triforce iltalaukku: Tämä on niin ihana, jokainen yksityiskohta onnistui.
  2. Jämälankatakki lapselle: Ensimmäinen neulomani vaate, rakastan takin värejä ja erilaisten pintojen yhdistelmiä. Ja mikä tärkeintä, lahjan saaja tykkäsi myös!
  3. Viltti isoäidinneliöistä: Tämä on jäänyt mieleen hauskana projektina, jonka lopputulos miellyttää edelleen. Tosin tällä hetkellä värit tuntuvat liiankin hurjilta, mistä syystä viltti odottaa uutta tulemistaan kaappiin säilöttynä.

Auts kun osa vanhoista postauksista näyttääkin kamalilta ja kuvat on pieniä. Tässä on riittävästi arkistojen kaivelua pitkäksi aikaa.

Kuulumisia, moi

lauantai 3. toukokuuta 2014

Laiskuribloggari ilmoittautuu jälleen paikalle, moi. Sitten viime aikojen tapahtunutta.

Vappu ja Key lime pie
Vapun vietimme ystäväpariskunnan kanssa meillä, oli menu, oli ruokaa ja juomaa.  Emäntä käytti enemmän aikaa menun disainaamiseen kun ruokaan (no ei sentäs), mutta mastercheffimäisesti voisi todeta, että kaikki saatiin lautaselle! Ja maistui! Ei haitannut, vaikka seesamsiemenet löysivät tiensä tatakin päälle vasta pöydässä, parsoissa oli lievä ajoitusongelma (lötkähtivät, pirut) ja ranskiksia fritattiin yhden erätauon ja puoliajan ajan. Key lime pie oli oikein bueno, uusi suosikkini.



Blogiaktiviteetteja
Tämä bloggari on päässyt ensimmäistä kertaa mukaan "blogitapahtumiin", kiitos Vaasalaiset bloggarit-facebook-ryhmän superaktiivisten ja energisten bloggareiden. Olin Aveolla (mitä, löytyykö Vaasastakin tällaista sisustustarjonta) tutustumassa kevään uutuustekstiileihin ja tapetteihin. Vuodatin ilon kyyneliä villaisten verhoilukankaiden parissa, niistä oli jopa värivaihtoehtoja! Ja voitin lampun arvonnassa! 

Toinen mukava tapahtuma oli bloggariporukan valokuvauskurssi. Järkkärin saatuani muistan opetelleeni useimmat säädöt, mutta RAW-formaatti vei laiskurin mennessään ja kameran säädöt jäi käyttämättä. Nyt toivottavasti aukot ja valotukset ja ISO-arvot ovat tulleet taas jäädäkseen.

Kiitos näistä tapahtumista, laiskabloggari kiittää ja kumartaa ja potee huonoa omaatuntoa, kun postaus ja maininta näistä tulee vasta nyt.


Virkkaus ja neulominen
Milliäkään en ole neulonut pariin kuukauteen. Menin vannomaan, että seuraavaksi valmistuu tuo yksi ikuisuusprojekti, mutta kovin luotaantyöntävä projekti se on. Monimutkainen, ei tv-neulontaa. Neulekirjoja sentään on luettu. Uusi Virkkuri on tilauksessa, sitä odotan innolla! Sitä odotellessa innostaa ihana Rakkain villatakkini, josta hutsittaisi yksi jos toinenkin projekti. Sympaattinen kirja on myös Villan kotoisa kosketus. Siitä silmiin osui erityisesti tuo neuleella päällystetty peili. Olen melko varma, että meidän varastossa myyntiä odottava Ikean peili on juuri sama, jota tuossa ohjeessa on käytetty...


Uusi matkablogi
Viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisenä kuulumisena on uusi matkablogimme Allergic to Kiwi, jonka M:n kanssa pistimme pystyyn ja julkiseksi vähän aikaa sitten. Tarkoitus olisi kirjoitella tulevan Uuden-Seelannin ja Australian matkamme suunnittelusta ja tietysti bloggailla livenä reissun ajan. Mutta siihen on aikaa, sitä ennen fiilistellään ja nautitaan odottelusta. Tervetuloa seurailemaan:)

Proudly designed by | mlekoshi Playground |