Uusi tapetti

keskiviikko 28. tammikuuta 2015



Meillä on jo hetken ollut uusi tapetti seinässä. Kauhean kiva tuijotella sitä! Tapettitehosteseinät on kai jo kauan sitten julistettu menneen talven lumiksi, mutta minä kyllä tykkään niistä. Ei tule kalliiksi ja asuntoon voi laittaa useampaa lajia. Tunnustaudun aikamoiseksi tapettifaniksi ja haluaisinkin kokeilla erilaisia niin paljon kuin mahdollista. Ruokailutilankin tapetin olisin jo valmis vaihtamaan. En siksi, että olisin kyllästynyt siihen, vaan siksi että haluaisin nähdä, mitä värimaailman vaihto tekisi huoneelle.

Nyt tapetoitiin sohvanurkan pieni seinä. Se on itse asiassa eteisen kaapiston takaosa, joka on päällystetty levyllä ja aiemmin maalattu valkoiseksi. Nurkkaa ei ole aiemmin tullut kuvattua, en löytänyt arkistoista yhtäkään kelvollista ennen-kuvaa! Tapetista päästiin onneksi yhteisymmärrykseen M:n kanssa. Ehdolla oli monta muutakin vaihtoehtoa, mutta tämän hyväksyivät molemmat.  Tapetti on jenkkiläisen Hygge & Westin Otomi (väri Pewter).

Tapetointi ei sujunut ihan kuin Strömsössä. Ollaan aiemmin laitettu lähinnä non-woven tapetteja ja voi jestas mitä taistelua tällaisen perusliisteritapetin asentaminen olikaan! Taisi jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi liisteritapetiksi. Allekirjoittaneelta meni lopulta usko ja saumat viimeistelinkin eri keeperillä. Lopputuloksessa tuli kuitenkin erinomaisen hyvä eli hyvä me. Vähän pelkäsi, että tapetti on turhan romanttishenkinen, mutta ei onneksi kun on aika epäromanttista muuten asunnossamme. Nyt olen varsin rakastunut pikkunurkkaamme, se muuttui paljon intiimimmän ja tunnelmallisemman tuntuiseksi 

2 kommenttia :

Kivimäen Jenni kirjoitti...

IHANA tapetti!! Sopii teidän sisustukseen kuin nenä päähän! Täällä toinen tapettihiiri ilmoittautuu. Olen jo pitkään himoinnut keltaista Kiurujen yö -tapettia olohuoneeseen tai keittiöön. Vaatisi vaan aika ison remontin kumpaankin huoneeseen... Kumman valitsisi? :)

jonnahah kirjoitti...

Samaa mieltä Jenni:) Kiurujen yön keltainen versio on kyllä ihana, omillakin vaihtoehtolistoilla se aina on mukana! Kuvittelisin että keittiöön sopisi varsin hyvin, mukava olisi kokkailla sitä katsellessa

Proudly designed by | mlekoshi Playground |